perjantai 10. toukokuuta 2019

Löysää argumentointia

Varsinais-Suomen liiton Janne Virtanen (monen muun ohella) puolustaa "Tunnin junan" saamista hallitusohjelmaan, koska sen suunnitelmat ovat pisimmällä.

Ei siksi, että sitä tarvittaisiin eniten. Tai että se olisi tuottava investointi.

Veikkaan, että tässä yhteiskunnassa on pöytälaatikoissa kasakaupalla tehtyjä suunnitelmia, joita ei toteuteta, koska niille ei ole tarvetta, ne ovat kohtuuttoman kalliita tai ne ovat toteutuessaan haitaksi ympäristölle.

Pelkästään se, että joku suunnitelma on valmis, ei aiheuta toteutustarvetta.

Meillä on talon kellarissa kaksi tölkillistä vuonna 1957 umpioitua naudan paistia. Tölkkien kyljessä lukee"Jussin ristiäisiin". Ovat edelleen käyttämättä, koska taloon ei vuoden 1957 jälkeen ole syntynyt poikaa. Kaikki suunnitelmat eivät aina toteudu.

torstai 9. toukokuuta 2019

Kuvilla vaikuttamista

Vihdin kunnan kotisivuilla on ollut kysely uuden juna-aseman nimestä. Jutun kuvituksena on soma yksiraiteinen junarata vehreässä maisemassa.


Tunnin junaa suunnitellaan hiukan ronskimmalla kädellä. Raiteita rakennetaan kaksin kappalein ja molemmin puolin rataa rakennetaan huoltotiet. Voi sitten kätevästi ajaa autolla paikalle, kun syksyn vaahteranlehdet liukastavat raiteet ja talvella pääsee lumitöihin. Kaikkeen tähän vaaditaan noin 75 metrin aukko maisemaan.


maanantai 6. toukokuuta 2019

Pää pölkyllä

Facebook-ryhmässä "Tunnin juna väärillä raiteilla" on pohdittu elämää ratalinjauksen varjossa. Joku on kokenut menetyksen jo silloin, kun moottoritietä rakennettiin  ja siis tietää, miltä menetys tuntuu.

Ratalinjaus vie aina jonkun kodin, jonkun pellot, jonkun elinkeinon. Kenen menetys on suurin? Millä sitä voisi edes mitata? Nyt tulilinjalla ovat vahvimmin Maakuntakaavan linjavarauksen alla olevat (kuten minä), mutta voimistuva puhe linjauksen siirrosta tuo uusia ihmisiä tilanteeseen, jossa lunastuksen uhka synkistää arjen.

Epävarmuus on raivostuttavaa ja turhauttaa. Ihminen on rakennettu niin, että hän tarttuu jokaiseen toivon rippeeseen. "Demarit hallitukseen - ne varmaan panostavat Päärataan." Ja sitten kuitenkin aamuyöllä, unen kaikottua, Varsinais-Suomen liiton päällekäyvä twitter-kampanjointi "Tunnin junan" puolesta kääntää aivot suoranaisen hatutuksen puolelle.

On jo sellainen olo, että odottaa niskaansa armeliasta iskua, joka lopettaisi kaiken toivon. Minä olin se sukupolvi, joka en saanut sukutilaa pidettyä ehjänä. Juna tuli ja tappoi.

Tai jos sittenkin järki voittaisi, ja koko typeryydestä sanouduttaisiin ikuisiksi ajoiksi irti.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Kuka hyötyy eniten?


Kaupunginjohtaja Inna sai blogitekstini sähköpostilla myöhään keskiviikkoiltana ja vastasi heti torstaina. Apulaisoikeusasiamiehen moitteet ovat siis ohjanneet toimintaa oikeaan suuntaan. Viestinnän perusopit ovat hyvin hallinnassa, sillä teksti alkoi ytimekkäästi: ”Kiitos arvokkaista näkemyksistäsi.”
Inna ei halua lähteä ”mihinkään juupas-eipäs -keskusteluun yksittäisten asioiden tiimoilta”, joten yhä ja aina vaan salaisuudeksi jää, miksi ratalinjaus tehtiin kaupunginhallituksessa niin kuin tehtiin. Häkämiehen kanssa yhteistä tekstiään Inna perusteli sillä, että ”tätä kokonaiskuvaa koskevaa myönteistä kehitysulottuvuutta on aika paljon pyydetty nostamaan esiin”.
Nytpä herää sitten kysymys: kuka on pyytänyt nostamaan esiin? Kuka hyötyy eniten ”Tunnin junasta”.  Oma vastaukseni on Turku ja turkulaiset. Heidän ehdoillaan radan rakentamisessa pitkälti mennään.
Yritin viime lokakuussa käydä keskustelua ratahankkeesta nyt EU-parlamenttiin pyrkivän kokoomuslaisen Aura Sallan kanssa. 
Tässä hänen käsityksensä "Tunnin junan" tarkoituksesta.

Aura.SALLA@ec.europa.eu




Hei Tiina, 
Koko radan idea on palvella mahdollisimman nopeaa TKU-HKI-junayhteyttä.


Esitin Sallalle kolme jatkokysymystä, mutta hän ei enää vastannut viesteihini. En ole yllättynyt, yksi kokoomuslainen lisää siihen henkilöjoukkoon, joka
ei halua käydä kriittistä keskustelua asiasta. 
Käsi pystyyn, kuka uskoo Salon ja salolaisten oikeasti jäävän voitolle, jos mietitään radan tuomia etuja ja verrataan niitä haittoihin.



keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Häkämiehen hätähuuto hallitusohjelmaan

Päivän Salkkarin mielipidekirjoitus "Tunnin junan" (todellinen matka-aika 22% pidempi eli 73 minuuttia) tarpeellisuudesta on hätähuuto hallitusohjelman tekijöiden suuntaan. Demareiden johdolla Tampereen suunta raideliikenteen kehittämisessä kun näyttää todennäköisemmältä. Samalla Häkämiehen ja Innan teksti on malliesimerkki siitä, kuinka hallintokieltä sopivasti pyöritellen saadaan musta näyttämään valkoiselta.

1. Nostamalla esiin 40 miljoonan suunnitteluraha saadaan syntymään ajatus siitä, ettei moista rahaa pidä heittää haaskaan, vaan huonoakin suunnitelmaa pitää väkisin alkaa runnomaan läpi. Ei näin. Sotenkin valmisteluun upposi rahaa, taisi mennä jopa satoja miljoonia, ja hankkeesta luovuttiin, koska lopputulos olisi ollut huono.

2. "Tunnin junan merkitys maakunnalle ja radan varren paikkakunnille on kiistaton." Tämänkaltaiset lausumat tuntuvat lähtevän siitä, että Turun ja Helsingin väliä ei pääsisi nyt millään muulla konstilla kulkemaan. Näihin "Hauki on kala" -tyyppisiin virkamiesten rakastamiin väittämiin kaipaan ihan käytännön esimerkkejä. Miten Salon asema muuttuisi, jos Turusta pääsee 73 minuutissa Helsinkiin?

3. "Nopea raideyhteys ratkoo osaltaan isoja yhteiskunnallisia haasteita." Oh-hoh. Miten "Tunnin juna" vaikuttaa kannustinloukkoihin, nuorten miesten syrjäytymiseen tai väestön ikääntymiseen? Olisipa ollut reilua, Häkämies ja Inna, että olisitte kertoneet, mihin yhteiskunnallisiin haasteisiin nopea juna on vastaus! Tunnin junan kanssako me saamme töihin sen Helsingin Punavuoressa Kelan maksamassa yksiössä asuvan keski-ikäisen elämäntapatyöttömän, joka on ilmoittanut ettei alle 3000 euron palkan asunnostaan hievahda.

4. "Hyvinvointiyhteiskunnan kantokyvyn vahvistamiseksi tarvitsemme Suomeen pysyvästi korkeamman työllisyysasteen." Juuri näin. Mutta onko tähän ongelmaan oikeasti ratkaisu se, että Turun työttömät matkustavat Helsinkiin ja Helsingin työttömät Turkuun nopeassa junassa?

5. "Suunnittelun pohjana oleva ratalinjaus perustuu demokraattisesti tehtyihin lainvoimaisiin päätöksiin." Kirjoittajien mielestä demokratiaa siis on se, että näin vaikuttavaa hanketta ei tuoda Salon kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Valtuutetut toki saavat sanoa sanansa skeittiratojen suunnittelusta ja valita edustajan Uskelan opintorahastosäätiön hallitukseen - tärkeitä asioita toki nekin, mutta jos Tunnin juna nyt on Salolle kohtalonkysymys, niin sekö on demokratiaa, että kaupunginhallitus tekee, ilmeisesti osin jopa virheellisin lähtötiedoin, päätöksen ratalinjauksesta?

6. "Ratalinjausta haettiin useasta vaihtoehdosta, joista valikoitui paras." Tämän lauseen olen lukuisia kertoja nähnyt. Milloin kenenkin virkamiehen tai poliitikon tekstinä. Valikoitui paras. Kertaakaan en ole nähnyt, miten sitä parhautta on mitattu. Kun missikilpailuissa joku valitaan voittajaksi, valintaa perustellaan luuston rakenteella, ryhdillä, sopusuhtaisuudella, ihon kuulaudella jne, mutta tärkeää on se, että perustellaan. Maakuntaakaavaa vahvistettaessa tiedossa olivat Lukkarinmäen valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö ja Salon itäosien  Natura-alueiden pirstominen. Jos tämä oli paras valinta, niin kertokaa nyt, mitä arvokasta niillä muilla linjauksilla oli eli mitä nyt säästetään Lukkarinmäen kustannuksella?

7. "Rantarataa ei voida kunnostaa nykyvaatimusten mukaiseksi nopeaksi radaksi." Entäpä jos Rantarata korjataan luotettavaksi ja kohtuunopeaksi radaksi - kulu on noin 200 miljoonaa eli alle 10 % uuden oikoradan rakentamiskuluista. Laitetaan säästyneillä 2 miljardilla maanteiden korjausvelka kerralla kuntoon - että me maalaisetkin pääsemme jollakin konstilla saapumaan sinne juna-asemalle.

8. "Salon kaupungille ja sen asukkaille Tunnin juna on erittäin tärkeä tulevaisuutta rakentava hanke."
Ei, näin ei todellakaan ole. Valtaosa salolaisista pakertaa jokapäiväistä työtään ihan tässä Salon alueella ja rakentaa tulevaisuuttaan mieluummin niin, että oma kulkeminen jää mahdollisimman pieneksi. Kas niin sitä hiilijalanjälkeä syntyy vielä vähemmän kuin junalla kulkien. On tavattoman ärsyttävää julistaa yhtä totuutta kaikkien salolaisten puolesta, sihen en sen kummemmin maakuntajohtajalle tai kaupunginjohtajalle ole antanut valtakirjaa.

9. "Salon edun mukaista on, että Tunnin juna kulkee kaupungin keskustan kautta. Tällä varmistetaan junan pysähtyminen Salossa." Mikähän logiikka tämän lauseen takana on? Junan kulkeminen jonkun kaupungin keskustan kautta ei automaattisesti pysäytä junaa - ei niissä sellaisia varolaitteita ole. Jo nyt on tiedossa, että ne nopeimmat 73 minuutin junat eivät pysähdy Salossa. Se 86 minuutin juna eli puolentoista tunnin juna pysähtyy suunnitelmissa - mutta mitään takeita siitä, että pysähtyisi jatkossa ei todellakaan ole.

10. "Uuden ratalinjan sijainti on aina kompromissi". Niin todellakin on. Jos päättäjillä olisi nyt järkeä ja tahtoa, niin Maakuntakaava avattaisiin, ja katsottaisiin, mikä on NYKYSALOLLE paras linjausvaihtoehto. En osaa edes ajatella, voitaisiinko muualla kuin Salossa toimia niin, että mikä kerran on päätetty, niin sitä ei voi muuttaa.

Kirjoituksen lopuksi on tietysti hehkutettu Saloon lisää investointeja, työpaikkoja, uusia asukkaita ja tulevaisuutta. Ainoa, joka noista on varma, on tulevaisuus.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Varsinais-Suomen liitto puhuu vastoin totuutta


Olen ymmärtänyt, että tässä yhteiskunnassa valehtelijaksi nimittäminen on törkeämpi rikos kuin itse valehteleminen. Siksi muotoilin otsikon tuolla tavalla kauniiksi.

Kävin Varsinais-Suomen liiton Facebook-sivulla, jossa Häkämiehen tviitin innoittamana käydään keskustelua "Tunnin junasta". Aika moni kommentti on kielteinen. Kun kansalaiset muistuttavat, että "Tunnin juna" ei pysähdy Salossa, kiirehtii Liitto kumoamaan tiedon, ja ilmoittaa yksioikoisesti "Tunnin juna pysähtyy Salossa."

Ei Varsinais-Suomen Liitto, ei näin. Ottakaa asiasta selvää. Menkää vaikka Väylän sivuille, ja lukaiskaa kohta "Usein kysyttyjä kysymyksiä". "Tunnin juna" eli se 73 minuutin juna ei pysähdy Salossa. 86 minuutin juna pysähtyy. Se onkin sitten jo puolentoista tunnin juna.

8. Millä asemilla oikoradan nopeiden junien on tarkoitus pysähtyä?
Nopeimmat Express- junat pysähtyvät Turussa, Kupittaalla, Pasilassa ja Helsingissä. IC-pikajuna pysähtyy lisäksi Salossa, Lohjalla ja Leppävaarassa, jolloin matka-aika on 13 minuuttia pidempi. Ruuhka-aikana kulkee yksi Express- ja yksi IC-juna molempiin suuntiin.





lauantai 27. huhtikuuta 2019

Kiitos, Antti Rinne!

Että piti tämäkin päivä nähdä. Kirjoitan julkisen kiitoksen demareiden puheenjohtajalle, Antti Rinteelle, joka ylen Ykkösaamussa lupaili valtion rahaa Kemiin mahdollisesti rakennettavan sellutehtaan maanteihin, rautateihin ja sataman kunnostukseen. Antti taitaa ymmärtää, että tämä pieni maa tarvitsee vientituloja pysyäkseen hyvinvointivaltiona.

Mutta miten mahtaa kansantalouden kakku kasvaa, kun ministeriön hankerahalla pyöritettävän projektin työtekijä istuu Tunnin junaan ja pendelöi pohtimaan yhdenvertaisuuden, tasa-arvoisuuden, monimuotoisuuden ja kulttuurin omimisen kannalta tärkeitä kysymyksiä? Varsinais-Suomen liiton vakuuttelujen mukaan on tärkeää päästä äkkiä perille, vaikka kansantalouden kannalta paras tulos taitaisi olla koko matkan peruuntuminen.

Haluaisin todella tietää, mitä miettii Tunnin junasta se Auranmaan Viikkolehdessä haastateltu traktoriyrittäjä, joka pystyy siirtämään työkoneitaan kuoppaisilla teillä vain 15 kilometrin tuntivauhtia. Yhdessä tunnissa hän etenee 15 kilometriä. Ja pitäisi päästä ihan niitä oikeita töitä tekemään, ei miettimään sitä voiko valkoihoinen mies esiintyä pikkukakkosessa höyhenpäähine päässään.