torstai 22. elokuuta 2019

Maanomistajista viis, me mitataan nyt rataa!






Heinäkuun lopulla metsästä kuului kova jyske, mutta lomamatkani takia en päässyt katsomaan, mikä siellä möyri.


Nyt kun kolme viikkoa on kulunut tapahtuneesta, jyskeen jäljet ovat näkyvissä metsässä. Naapurin kuusikossa kulkee suoraviivainen väylä, joka johtaa pellon laitaan vietyyn mittauspisteeseen. Telakone meni paikalle nimenomaan umpimetsän kautta, vaikka kohteelle kulkee karttaan merkitty tie!

Tuhoa katsomaan mennyt maanomistaja sai kuulla, että KOORDINAATIT OLIVAT NÄYTTÄNEET REITIN. Jostakin kumman syystä kone sitten kyllä poistui maastossa olevaa tietä pitkin - ehkäpä koneelle ohjelmoitiin uudet koordinaatit.

Väylältä on kaadettu moottorisahalla pari puuta, sitten lienee bensa loppunut, koska loput koneen tielle osuneet rungot on vain tuupattu nurin. Maanomistajan ihmettelyyn puiden kaadosta oli vastattu, että nehän olivat vain pieniä puita. Johon metsänomistaja osuvasti totesi, että suurikin puu on alkuvaiheessa pieni.

Tukkipuiden juurissa on kuorivauriot, ja laho lähtee liikkeelle. Kuka korvaa? Tuskin kukaan.

Ja kaikelta tältä olisi vältytty, kun olisi soitettu maanomistajalle ja kerrottu, että täältä tullaan tekemään vähän lisää porauksia. Hän olisi varmasti kertonut, että mittauspisteelle kulkee tie, ei tarvitse mennä toisten metsiä tärväämään.

Maanomistaja on ratahakkeessa joku välttämätön paha, jota ei tarvitse millään lailla ottaa huomioon. Minne ovat unohtuneet kauniit puheet haittojen minimoinnista ja tiiviistä yhteistyöstä?

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Idyllin tuho ja eliitin uho?

Timo Lähteenmäki on tehnyt 5 minuutin mittaisen videon Tunnin junasta ja Lukkarinmäestä.
"Väärillä raiteilla" on videon nimi.

Pihoilla hypitään trampoliinilla, heitetään palloa koiralle ja keppihevostellaan. Puutarhassa luetaan lehteä, ja tietysti kun Suomessa ollaan, yksi tyyppi juo kahvia.  Herttainen valkohiuksinen rouva katselee ikkunasta - ja saman tien viiltävä junan meteli rikkoo idyllin.

Jään miettimään, kumpi on lopulta pahempi: se että talo jää junan alle ja on pakko muuttaa vai se, että talo jää juuri radan reunalle ja siinä helvetissä on asuttava loppuikänsä.

Videon ihmiset ovat vähän niin kuin Sinä ja minä. Tavallisia tyyppejä. Pihakeinu on yksinkertaista mallia ja agilityrata on kekseliäästi rakennettu aurausviitoista (?). Keinutuolissa istuva mies lukee Apu-lehteä, ei Financial Timesia. En tunne videolla esiintyvstä henkilöistä yhtäkään, mutta arvelen että heidän ammattinsa ovat (tai ovat olleet) esimerkiksi autonkuljettaja, toimistosihteeri, myyjä tai vaikkapa lukkoseppä.

"Vastapuolella" eli Tunnin junan puolesta on myös kerätty ihmisiä, jotka kertovat mielipiteensä junahankkeesta. Heistä on kasvokuva ja ammatti näkyvissä. Mukana ovat mm. kaupunginjohtaja, teollisuusneuvos, europarlamentaarikko, director the Finnish institute in London sekä avaruustähtitieteen emeritusprofessori.

Miksi ei yksikään laitosapulainen tai vaihetyöntekijä ole päässyt Tunnin junan virallisille sivuille kehumaan radan tarpeellisuutta?






perjantai 16. elokuuta 2019

Maakuntakaavan avaamisen vaikeus

Päivän Turun sanomissa on liki sivun juttu junaradasta. Radan myötä Salon Lukkarinmäen asuinalueelta hävitettäisiin kymmenkunta taloa ja loput saisivat jäädä kuuntelemaan ohikiitävän veturin ujellusta.

Varsinais-Suomen liiton suunnittelujohtaja Heikki Saarennon mukaan Lukkarinmäki voitaisiin väistää vain avaamalla maakuntakaava. 

Jotenkin kuvittelee, että jos ihminen on kaavan saanut aikaan, ihminen voi kaavan myös muuttaa.
Varsinkin kun Varsinais-Suomen liiton omilla maakuntakaavasivuilla lukee näin:


Yleispiirteinen alueiden käytön suunnittelu on jatkuva prosessi. Voimassa olevien kaavojen tarkistustarpeita aiheuttavat sekä yhteiskunnallinen kehitys että muuttuva lainsäädäntö. Kokonaismaakuntakaavaa täydennetään, tarkistetaan ja ajantasaistetaan tarvittaessa teema- ja/tai aluekohtaisilla vaihemaakuntakaavoilla.

Jos siellä liitossa yhtään seurattaisiin, miten maailma on 1970-luvulta muuttunut, linjaukselle haettaisiin uusi paikka. Mutta ei. Saarento kauhistelee, että muutos viivästyttäisi rataa 10 - 15 vuotta.
Voiko virkamies lausua ihan mitä huvittaa? Mikä voi olla tuo aikamenekin peruste? Entä jos parin vuoden kuluttua keksitään joku aivan uusi kulkutapa, ja sille pitäisi kaavassa varata tilaa, niin Varsinais-Suomessako odoteltaisiin 10- 15 vuotta, että saadaan kaava voimaan?


lauantai 3. elokuuta 2019

Onnistuneita maanvaihtoja?


Lännen Media uutisoi "Tunnin junan" haittoja maanomistajille hyvitettävän maanvaihdoilla. Asiaa vielä selvitetään,ja selvitettävää todella piisaa: asia koskee noin tuhatta maanomistajaa, 90 kilometrin matkalla.

Seinäjoen tiehankkeessa maanvaihdot ovat kuulemma onnistuneet, mutta asiaa ei avata kummemmin.

Maanvaihdossa saisin siis vaihtomaata jostakin valtion omistamasta metsästä. 12 hehtaarin irtopala jostakin muualta Salon talousalueelta ei korvaa oman maan menetystä. Ei mitenkään. Toisen vaihtoehdon mukaan maanomistajat voisivat vaihtaa maita keskenään. Tätä ehdotettaneen silloin, kun korvaavien kulkureittien teko tulisi huomattavan kalliiksi. Varsinais-suomalaisen luonteen tuntien en usko naapurusten kovin kummoisia keskusteluja käynnistävän.

Oma maa on aina oma maa. Vielä silloinkin, jos maani joutuu radan alle, se on minulle "omaa maata", vaikka onkin pakkolunastettu.

Maanomistajille on tulossa pakkolunastettavista maista käypä korvaus. Kenenkään ei haluta köyhtyvän tai rikastuvan radanteon varjolla.

Köyhtymistä tulee taatusti. Asuinrakennusten hinnat täällä umpimaaseudulla ovat parhaillaan niin alhaalla, ettei summalla kykene hankkimaan kummoista kämppää juna-aseman läheltä, jonne tietysti olisi järkevää muuttaa, jotta pääsisi suhaamaan päivittäin kaupungista toiseen.

Miksi korvauksissa ei oteta käyttöön korotuskerrointa? Kun kerran junahanke on niin tärkeä ja oleellinen kulmakunnan kehitykselle ja tulee tuottamaan miljardeja valmistuttuaan, niin hyvitettäisiin sitten kunnolla niitä, jotka radan myötä menettävät kotinsa, elinkeinonsa, kesäasuntonsa, metsästysmahdollisuutensa.

Joku vaihtopala parinkymmenen kilometrin päässä ei ole mikään onnistunut maanvaihto.

Linkki uutiseen https://yle.fi/uutiset/3-10907683