keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Salon päätöksentekokulttuurista


Salon kaupunki kamppailee vajoavien ja homeongelmaisten koulujen kanssa. Asiaa pohtivat opetuslautakunta, kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus. Lisäksi oppilaiden vanhemmille järjestetään tiedotustilaisuuksia. Hyvä niin. Suuret päätökset pitää valmistella huolellisesti ja niistä täytyy päättää demokraattisesti.

Kun aikanaan junaradan linjaus valittiin, Salon kaupunki oli asettanut linjaukselle neljä tavoitetta. Radan piti kulkea Salon keskustan kautta, linjauksen piti kulkea mahdollisimman lähellä moottoritietä, asemat piti saada sekä Muurlaan että Suomusjärvelle ja isojen maisema-alueiden piti säilyä ehjinä.

Lautakunta esitti ns. Mp-linjausta, joka täytti kaikki ennalta asetetut tavoitteet. Se kulki 0,6 - 2,5 kilometrin etäisyydellä moottoritielinjauksesta ja Suomusjärven asema olisi tullut Kitulan taajaman kainaloon, siihen suunnilleen Kivihovin paikkeille.

Mutta jonkun virkamiehen tahi päättäjän mielestä 5 - 6 kilometrin päässä moottoritelinjasta kulkeva Mk-linjaus on Salon kaupungin kannalta parempi. Nyt Suomusjärven aseman paikka on yli kolmen kilometrin päässä Kitulan taajamasta. Vakituista asutusta on valmiina kävelymatkan päässä yhden (!) talon verran. Lisäksi on kolme kesämökkiä, mutta niistä kaksi taitaa jäädä radan alle.

Päätös ratalinjauksesta tehtiin yhdessä kaupunginhallituksen kokouksessa. Asiaa ei koskaan tuotu kaupunginvaltuuston käsittelyyn.





sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kritiikittömat kansanedustajaehdokkaat, osa1





Uuden Suomen vaalikoneessa on Varsinais-Suomen vaalipiirin viimeisenä kysymyksenä "Tunnin junan" tärkeys.

Kristillisdemokraattien ehdokas on lukenut Varsinais-Suomen liitolta saamansa läksyt hyvin. Teksti on kuin suoraan Tunnin junan kotisivuilta.

Tunnin juna yhdistää 1,5 miljoonaa ihmistä samalle työssäkäyntialueelle. Työntekijöiden sekä työnsaanti helpottuu. (??? Kysymysmerkit bloginkirjoittajan, joka ei ymmärrä lauseen sisältöä)
Se vähentää työmatkoihin vietettyä aikaa vuodessa jopa 2 viikkoa. Hiilijalanjälki pienenee kun yhä useammat käyttävät junaa auton sijasta.

Tunnin juna ei kulje tunnissa. Sen tavoiteaika on kaluston uusimisen jälkeen 75 minuuttia eli tunti ja vartti. Ennen kaluston uusimista (jonka on arvioitu tapahtuvan joskus 2040-luvulla) matka-aika on yksi tunti ja 25 minuuttia. Parhaillaan pendolinot kulkevat välin nopeimmillaan aikaan 1h 46 minuuttia.

Ei synny kahden viikon pituista matka-ajan säästöä näillä luvuilla. Paitsi jos työpäivän aikana ajetaan Turku-Helsinki -väli kahteen kertaan.....?

Rantaradan kunnostus maksaa noin 200 miljoonaa ja junat saadaan kulkemaan  noin puoleentoista tuntiin. Säästyneillä 1,8 miljardilla saataisiin purettua maanteiden korjausvelkaa. Kuopat ja painumat alkavat olla sitä luokkaa, että nopeusrajoituksia maanteillä on pakko laskea.Vai ovatko 8-tien kulkijat ja vaikkapa Somerolta joka päivä Saloon töihin ajavat sellaista paaria-luokkaa, jonka matka-ajalla ei ole mitään väliä?








lauantai 23. maaliskuuta 2019

Kun hokee ja hokee....

Muuttuko valhe todeksi, kun sitä vain aikansa jaksaa hokea?

Tunnin juna ei kulje tunnissa, vaikka sitä helppona markkinointikikkana hyväuskoisille hölmöille tolkutetaan. Eikä Salo ole tunnin junan voittaja, niin kuin kansanedustajaehdokas
Marko Tapio tänään Salkkarissa isolla otsikolla hehkuttaa.

Salon tekemällä väärällä linjausvalinnalla radan varsi ei kehity ja kaupungin itäosien arvokkaat maisema-alueet rikotaan. Maastomittauksia tehneet porukat ovat puhuneet jopa Kukutin-lammen kuivumisesta ratalinjan rakentamisen seurauksena.

Minulle ei tule Tapion tapaan voittajafiilistä.