torstai 25. heinäkuuta 2019

Järjen ääni

"Nopeiden ratayhteyksien rakentaminen lähivuosina ei ole realismia", sanoi Sanna Marin viime lauantaina Hesarin haastattelussa. Ja on saanut sen jälkeen aika kasan kakkaa niskaansa.

Tämän päivän Iltalehdessä toimittaja penkoo (mitä ilmeisimmin turkulaisvaikuttajien käskystä) selityksiä ministeriltä. Marin suoriutuu suorastaan hyvin.


Nykyisen pääradan kunnostaminen, parantaminen ja yhteyksien kehittäminen on välttämätöntä. Kyseessä on Suomen ylivoimaisesti liikennöidyin ratayhteys.Siksi pääradan kehittämiseen osoitettiin suunnittelurahaa 11 miljoonaa euroa lisätalousarviossa. Lisäksi rataa peruskorjataan turvalaitteiden osalta Tampere-Seinäjoki välillä. Yhtä lailla lisätalousarviossa ohjattiin rahaa Turun rantaradan peruskorjauksiin. Keskustelussa onkin muistettava, että nykyinen rataverkosto ja uudet nopeat yhteydet ovat eri asioita.

Rantarataa kunnostetaan, Turun suunnan yhteyksistä pidetään huolta. Onko turkulaisille nyt itseisarvo päästä matkustamaan pitkin uutta junarataa, korjattu ei kelpaa?

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Kaikki suunnitelmat eivät ansaitse toteutua

Tunnin junaa perustellaan sillä, että sen suunnitelmat ovat pisimmällä.
Mikä ihmeen peruste se on?

Käväisin teinivuosieni vinttikomerossa ja löysin heti hakemani: Eevaneule-lehti vuodelta 1978 ja vihreää puuvillalankaa. Minun piti virkata kansikuvassa olevat bikinit itselleni. Miksi siis en ala virkkuuhommiin? Kaikista omista neulesuunnitelmistani tämä on ehdottomasti pisimmällä - virkkuukoukku ja lanka on hankittu.


Vastaus: varattu lankamäärä ei enää riittäisi, auringonotto ei enää innosta, nykyään inhoan vihreää väriä ja suurempi tarve on saada lämpimät villasukat.

Samalla tavalla aika on ajamassa "Tunnin junan" ohi. Kiinassa rakennetaan jo raiteita, joilla junat kulkevat 600 kilometrin tuntinopeudella. Miten olisi siis vartin juna?

lauantai 6. heinäkuuta 2019

TS pääkirjoitus sotkee realismin ja realistisuuden


Oli ennalta arvattavaa, että sekä Turkkarin että Salkkarin päivän pääkirjoitukset itkevät Tunnin junan perään.

Turun sanomat hyökkäsi tamperelaista liikenneministeri Sanna Marinia vastaan näin:

Marin on unohtavinaan, että ratahanke Helsingin ja Turun välillä on kauan ollut realismia. Sen eteen on tehty valtavasti töitä, ja edellinen hallitus myönsi sen suunnitteluun 40 miljoonaa euroa. Helsingin päässä uutta junayhteyttä olisi jo mahdollista alkaa rakentaa.

Turun sanomat on itse unohtavinaan, että ely-keskukset ovat vaatineet linjaukselle uuden yvan.

Siinä lehti on oikeassa. että hanke on ollut jo kauan realismia - mittamiehiä on huhkinut jyrkillä kallioilla ja hyllyvillä savipatjoilla ihmetellen, miten maastoon raiteita voisi rakentaa.

Realistiseksi hanke sen sijaan ei ole muuttunut. Pelkästään laskelma siitä, että euron investoinnista kertyy 12 sentin hyöty, osoittaa koko hankkeen järjettömyyttä.












tiistai 2. heinäkuuta 2019

Luojan kiitos - kokoomus ei ole hallituksessa

Petteri Orpo purkaa pahaa mieltään Turun sanomissa.
"Jos kokoomus olisi ollut hallitusneuvotteluissa, olisimme jo tehneet päätöksen Tunnin junan hankeyhtiöstä, sen pääomittamisesta ja hanke olisi liikkeellä."

Onneksi kokoomus on nyt oppositiossa, niin yli 2 miljardia suomalaisten rahaa säästyy käytettäväksi johonkin järkevään. Vaikka vanhustenhoitoon ja koulutukseen.

Jokainen tunnin junaan hukattu euro tuottaa yhteiskunnalle takaisin 0,12 senttiä. Se on kokoomuslaista talouspolitiikkaa, josta en itse pysty löytämään järkeä.
"Puolentoista miljoonan ihmisen työssäkäyntialueen synty" on silkkaa sanahelinää. Uskoakseni useimmat meistä haluavat käydä töissä ihan kotiseudullaan, ei tunnin junamatkan päässä.


tiistai 25. kesäkuuta 2019

Kaupunginjohtajallamme on unelma

Päivän Hesari on tehnyt koko aukeaman jutun Salon pyrkimyksestä kehittyä älykaupungiksi.
Sloganiksi on keksitty "Kuka nyt haluaisi tyhmässä kaupungissa asua".

Täällä nousee yksi käsi pystyyn. Jos kännykkään täytyy hankkia joku "appi", että voi ilmoittaa teknisen puolen tyypeille, että joku lamppu on palanut, se on kyllä iso askel taaksepäin. Vanhoina kunnon Suomusjärven aikoina riitti, että soitti kunnantoimistoon, niin asia oli jo iltapäivällä' hoidettu.

Tunnin juna tuntuu hullaannuttaneen kaupunginjohtajamme Lauri Innan. Toissa vuonna hän haaveili junaradan tuovan Salolle aseman "Espoon takapihana". Nyt hän paljastaa uuden unelmansa.


”Unelmani on se, että kun junat pysähtyvät Salossa, niin siinä kohtaa matkustajilla olisi nopea ja tehokas netti käytettävissään, ja pysähdys jättäisi positiivisen kuvan Salosta”, Inna sanoo.

 Mistä saisi sellaisen kaupunginjohtajan, joka haaveilee toimivasta terveydenhuollosta, homeettomista kouluista ja suuresta työpaikkaomavaraisuudesta?

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Päähänpiston päässä

Jos arkeensa haluaa lisää ahdistusta, voi liittyä "Tahdon tunnin junan" -facebook-ryhmään.
Nyt siellä on keksitty uusi slogan Turun junahankkeelle - PÄÄHÄNPISTON PÄÄSSÄ.

Kun matka 166 kilometrin päähän on ihmiselle "päähänpisto" on elämässä kaikki hyvin?

Aikamoisen hinnan sekä yhteiskunta että radan alle jäävät joutuvat maksamaan näistä päähänpistoista.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Tästä tuli Tampere - Turku -kisa

Hallituksen lisätalousarvio ei ottanut kantaa yhdenkään suunnan Tunnin junaan, mitä itse pidän voittona Salon alueen luonnolle ja ihmisille.

Turkulaisille tämä ei tietenkään passaa. Janika Takatalon (kok, Turku) vetämä "Tahdon tunnin junan" facebook-sivusto on saanut riveihinsä jäseneksi Ilkka Kanervan, joka on aktivoitunut toteamaan
sivustolla näin:

"Niin suurta tyrimistä ei voi tapahtua! Kyllä se on toteutuakseen ja ensimmäisenä."

Toivon, että tämä on vain turkulaisten hengennostatusta ja keskinäistä tsemppiä. Luotan Sanna Marinin järkeen ja vahvaan haluun kehittää ennemmin koko Suomea kuin palvella pariasataa turkulaista pendelöijää.